Ohita navigointi
thl.fi etusivulle

Työttömien terveydenhuolto

Hämeenlinnan kaupunki

Työttömien terveydenhuollon kehittämishanke/ Juurruttamisrahoitus

Tavoitteet

Hankkeen tavoitteena on pitkäaikaistyöttömien terveyden ja työkyvyn edistäminen ja voimaannuttaminen sekä terveys- ja hyvinvointierojen kaventaminen.
Asiakkaiden terveydentilan selvittäminen, mahdollisten sairauksien toteaminen ja tutkimuksen ja hoidon turvaaminen ja sitä kautta mahdollisen työkyvyttömyyden ehkäisy sekä asiakkaiden elämäntapamuutoksiin kannustaminen.
Asiakkaiden oman tietämyksen lisääminen omasta terveydestä ja palvelujen saatavuudesta sekä käyttöön motivoiminen. Eniten palveluja tarvitsevien kartoittaminen.
Henkilöstön osaamisen ja tietoisuuden vahvistaminen terveyden, elämänhallinnan ja työttömyyden välisistä kytköksistä, sosiaalisesta ja työkykyyn liittyvän kuntouttamisen tavoitteista, menetelmistä ja palveluista.
Luodaan Hämeenlinnaan ja Hattulaan omana toimintamallina asiakaspolku työttömien terveydenhuollon toteuttamiseksi. Toimintamallin seurantaa ja arviointia terveystarkastusten vaikutuksista asiakkaiden työkykyisyyden ja työllistymisen edistämiseen.

Yhteistyötahot

Hämeenlinnan kaupunki, Hattulan kunta, Hämeenlinnan Terveyspalvelut -liikelaitos, Hämeenlinnan ja Hattulan aikuissosiaalityö, Hämeenlinnan seudun työvoiman palvelukeskus, Hämeenlinnan seudun TE-toimisto, Hämeenlinnan seudun työvalmennussäätiö Luotsi, Hämeen Sininauha Ry ja Hämeen Mokia Ry

Tausta

Hämeenlinnassa työttömien terveystarkastustoiminta käynnistettiin syksyllä 2009. Terveystarkastuksia on tehty Hämeenlinnassa yhdellä terveysasemalla. Toimintamalli on kehitetty yhdessä eri sidosryhmien kanssa. Toiminta aloitettiin TYP:n asiakkaista ja laajennettiin TE-toimiston asiakkaisiin. Vuonna 2009 terveystarkastuksissa kävi 89 asiakasta.

Toiminnan toteuttamiseen on varattu erillismääräraha, jolla katetaan yhden kokopäiväisen, määräaikaisen terveydenhoitajan palkkakustannukset. Muuna virkatyönä työttömien terveyspalveluihin kohdistuu työpanosta erityisesti monialaiselta ohjausryhmältä, työvoiman palvelukeskuksen ja aikuissosiaalityön sosiaalityöntekijöiltä, TE-toimiston ja TYP:n työvoimaohjaajilta sekä perusterveydenhuollon henkilökunnalta. Terveyskeskuksissa todettujen terveysongelmien jatkoselvitykset ja -tutkimukset (esim. laboratorionäytteet) ovat toteutuneet kansanterveystyönä.

Tulosta | Lähetä tiedoksi

Julkaistu 21.7.2010, Päivitetty 21.7.2010

Yhteystiedot

Anne Tuominen
kehittämispäällikkö
Hämeenlinnan kaupunki
Hyvinvointipalvelujen kehittämisyksikkö
Rauhankatu 8 (PL 84)
13101 Hämeenlinna
p. 03 621 2336
etunimi.sukunimi@hameenlinna.fi

Salla Lehtonen
terveydenhoitaja
Hämeenlinnan terveyspalvelut
Viipurintie 1-3
13200 Hämeenlinna
p. 03 6219 238

Sivu päivitetty 21.7.2010
© THL, 2009 | Tietoa sivustosta | Verkkotoimitus
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos - PL 30, 00271 Helsinki - Kartta- puhelin 020 610 6000, Sähköposti: etunimi.sukunimi@thl.fi