Toimiva lapsi & perhe
| |
Toimiva lapsi & perhe -hanke
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa on toiminut vuodesta 2001 alkaen Toimiva lapsi & perhe – hanke (Tl&p I, 2001–2009). Se on kehittänyt, tutkinut ja implementoinut menetelmiä (nk. Tl&p –menetelmä-perhe) sosiaali- ja terveydenhuoltoon ylisukupolvisen kierteen katkaisemiseksi. Painopiste oli alkuvaiheessa erityispalveluissa. Peruspalveluhin kohdistunut pilotti tehtiin vuosina 2007-2009. Tl&p I:n puitteissa on rakennettu sadoista osaajista maankattava verkosto, joka toimii pohjana ja luo edellytykset hankkeen II vaiheelle.
Toimiva lapsi & perhe hankkeen II –vaihe (2010–-2015) keskittyy Mieli 2009– ja Kaste –ohjelmien mukaisesti ja aiempaa työtään jatkaen kuntatason päihde- ja peruspalveluihin ja ylisektoraaliseen edistävään ja ehkäisevään työhön. Vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmien lisäksi Tl&p II kohdistuu myös perheisiin, joissa on väkivaltaa, työttömyyttä ja taloudellisia vaikeuksia. Näiden tiedetään liittyvän vanhemman päihde- että mielenterveysongelmiin ja olevan riskitekijöitä lasten kehitykselle ja mm. työttömyyden ja syrjäytymisen ylisukupolvisuudelle.
Toimiva lapsi & perhe II tavoitteena on kehittää ongelmien ylisukupolvista siirtymistä ehkäisevä ja lasten ja nuorten hyvinvointi ja mielenterveyttä edistäviä palvelumalleja osaksi kuntien strategiaa, palvelujen rakennetta ja toimintaa. Erityisenä haasteena on luoda palveluihin ja hallintoon ylisektoraaliset preventiiviset ja promotiiviset struktuurit ja integroida erityis- ja peruspalvelujen työ KASTE- hankkeen periaatteiden mukaisesti.
|
Tulosta
|
Lähetä tiedoksi
Julkaistu 5.4.2006, Päivitetty 30.6.2011
| |