ESPAD-koululaiskysely vuosina 1995 - 2007
Suomalaiset nuoret ovat olleet ahkeria rahapeliautomaattien
pelaajia kansainvälisissä vertailuissa
Kansainvälisessä ESPAD-vertailussa suomalaisten nuorten
rahapeliautomaattien pelaaminen on ollut Euroopan kärkiluokkaa.
ESPAD on 15-16-vuotiaiden koululaisten päihteidenkäyttöä selvittävä
tutkimus, jossa kysellään myös rahapelaamisesta.
Vuonna 2007 lähes kolme neljästä pojasta ilmoitti pelanneensa
rahapeliautomaatteja vähintään kerran kuussa. Tytöistä joka neljäs
kertoi tekevänsä näin.
Poikien osalta vertailuluku oli kasvanut hieman kahdelta
edeltävältä tutkimuskerralta. Tyttöjen osuus oli laskenut hieman
vuodesta 2003.
Raha-automaatit ovat kiehtoneet etenkin suomalaisia poikia
Muihin Pohjoismaihin verrattuna suomalaisia poikia kiinnostivat
erityisen paljon raha-automaatit. Vertailua muihin Pohjoismaihin
vaikeutti kuitenkin se, että vuonna 2007 eri maissa oli erilaisia
ikärajoja ja rajoituksia raha-automaattipelaamisen suhteen.
Suomessa siirryttiin rahapelaamisen osalta lokakuussa 2010
yleiseen 18 vuoden alaikärajaan. Arpajaislaissa oli
raha-automaattien osalta siirtymäaika heinäkuuhun 2011 saakka.
Nettipokerin pelaaminen on koettu helpoksi
Vuoden 2007 ESPAD-kyselyssä kysyttiin myös maksuttoman ja
maksullisen nettipokerin pelaamisesta. Vähintään kerran kuukaudessa
maksullista nettipokeria kertoi pelanneensa kahdeksan prosenttia
pojista ja prosentti tytöistä.
Kaikista kyselyyn vastanneista valtaosa koki etenkin maksuttoman
nettipokerin pelaamisen suhteellisen helpoksi. Melkein puolet
pojista ja vajaa neljännes tytöistä koki myös maksullisen
nettipokerin pelaamisen helpoksi tai melko helpoksi.
ESPAD-tutkimuksesa koululaisilta on kysytty
rahapelaamisesta
ESPAD (The European School Survey Project on Alcohol and Other
Drugs) on 15-16-vuotiaiden koululaisten päihteidenkäyttöä
selvittävä kyselytutkimus. Se on toteutettu Euroopan neuvoston
Pompidou-ryhmän tuella.
Tutkimuksen päätavoite on ollut arvioida eri päihteiden käytön
yleisyyttä nuorten parissa ja seurata käytössä tapahtuvia muutoksia
eri maissa. Nuorten rahapeliautomaattien pelaamiseen liittyvä
kysymys on ollut mukana kansainvälisissä
ESPAD-koululaistutkimuksissa vuosina 1995, 1999, 2003 ja 2007.
ESPAD-tutkimuksessa nuorten rahapeliautomaattien pelaaminen on
ollut mukana vapaa-ajanviettoon liittyvässä kysymyssarjassa. Siinä
tiedusteltiin, kuinka usein nuori pelaa sellaisilla
ajanvieteautomaateilla, joissa voi voittaa rahaa.
Tutkimukseen on osallistunut 26-35 Euroopan maata. Suomi on
ollut mukana tutkimuksessa kaikkina vuosina. Suomessa ESPAD-kysely
on tehty peruskoulun 9. luokille ja sen toteutuksesta on vastannut
Stakes, nykyinen THL.
Lisätietoa
V. 2007 kyselyn rahapelitulosten tarkastelua:
Järvinen-Tassopoulos, Johanna & Leena Metso (2009)
Pojat
ovat pelimiehiä, tytöt rahapelien harrastajia. Vuoden 2007 ESPAD -
koululaiskyselyn tulosten tarkastelua.
Yhteiskuntapolitiikka 74(2009):5, 523-536.
European School Surveys Project on Alcohol and
Other Drugs
Kansainvälisen koululaistutkimuksen kotisivu
|