Pelihaitat
|
Rahapeliongelmiin on monenlaista koulutusta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) koordinoi
rahapelihaittojen ehkäisyä ja hoitoa. Eräs keskeinen tavoite on
vahvistaa ongelmapelaamista työssään kohtaavan henkilöstön
osaamista. THL:n toimeksiannosta Keski-Suomen sosiaalialan
osaamiskeskus (Koske) koordinoi alan koulutuksen kehittämistä.
Tällä hetkellä osaamisen kehittämisen ydintuote on
Rahapeliongelmien ehkäisy ja hoito -verkkokurssi. Se on monen
toimijan yhteistyön tulos, joka soveltuu hyvin laajasti
käytettäväksi erilaisiin koulutustarpeisiin. Sitä voivat hyödyntää
lukuisten eri alojen työntekijät tai opiskelijat joko osana muita
opintojaan tai ammatillisena täydennyskoulutuksena.
Rahapeliosaamista tarvitaan eri työtehtävissä
Rahapelaaminen yksilöllisenä ja yhteiskunnallisena ongelmana on
edelleen liian vähäisessä määrin tunnettu. Monet pelaajat ja heidän
läheisensä kokevat edelleen, että heidän tarpeensa eivät tule
huomioiduksi palvelujärjestelmässä. Heitä auttavat ammattilaiset
puolestaan tarvitsevat tukea osaamisensa kasvattamiseen.
Esimerkiksi sosiaali-, terveys- ja kasvatusalojen ammattilaiset
ovat kertoneet eri kyselyissä, että heillä on osaamistarpeita
rahapeliongelmien ehkäisyssä ja hoidossa. Tietoa voi hankkia
omaehtoisesti, mutta lisäksi on hyvä saada koulutusta. Sitä kautta
saadaan työvälineitä, toimintamalleja ja ajankohtaista tietoa
ongelmapelaamiseen liittyen.
Koulutusta voi hyödyntää
- rahapeliongelmien ehkäisyssä
- rahapeliongelmien tunnistamisessa ja arvioinnissa
- neuvonnassa ja ohjauksessa palveluihin
- hoidossa ja kuntoutuksessa
- oman rahapeliasiantuntemuksen kasvattamisessa
Tarjolla on lyhyitä ja pidempiä koulutuksia
Näiltä sivuilta löydät tietoa eri toimijoiden kehittämistä,
erilaisiin tarpeisiin soveltuvista koulutuksista. Tietoa on
tarjolla täydennys- ja tilauskoulutuksesta sekä kursseista, joita
voi hyödyntää osana tutkintoa. Näiltä sivuilta löydät tietoa myös
yksittäisistä koulutuspäivistä ja -seminaareista.
Tervetuloa mukaan kasvattamaan osaamista rahapeliongelmissa!
Lisätietoja
Koulutuspäällikkö Tuula-Leena Raiski
p. 040 7174072
etunimi.sukunimi@koske.fi
Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus
Matarankatu 4, 40100 Jyväskylä |
Tulosta |
Lähetä tiedoksi
Julkaistu 30.6.2007, Päivitetty
25.11.2011
|
Rahapelihaitat - videolainaamo
Videolainaamoon on koottu Rahapeliongelmien ehkäisy ja hoito
-verkkokurssin videot koulutuksellisia tarkoituksia varten.
Lainaamoon kirjaudutaan verkkokurssin tunnuksilla. Tunnus
vanhenee, jos sitä ei käytetä vuoteen. Uuden tunnuksen saa
sähköpostitse pyytämällä
tuula-leena.raiski(at)koske.fi
Linkki
videolainaamoon
Rahapeliongelmien ehkäisy ja hoito -verkkokurssi (6 op/15
op)
Tutustu
verkkokurssiin
(demo-versio, kirjautuminen painikkeesta "Kirjaudu vieraana")
Kirjautuminen
Rahapeliongelmien hoito ja ehkäisy -verkkokurssille
(tunnukset saaneille kurssilaisille)
| |