Ohita navigointi
thl.fi etusivulle

Paikallinen alkoholipolitiikka -hanke

Poliisi

Poliisi on alkoholihaittojen ehkäisyssä avaintoimija, joten poliisin mukaan saaminen Pakka-toimintaan on tärkeää. Alkoholielinkeinon edustajat (vähittäiskauppa ja ravintolat)pitävät tärkeänä yhteistyötä poliisin kanssa.

Poliisi osallistui aktiivisesti Pakan toimintaan

Hankeaikana molemmille hankeseuduille vakiintui poliisin ja lääninhallitusten alkoholitarkastajien yhteinen kehittämistyöryhmä, jonka tavoitteena on jatkossa tehostaa keskinäistä viestintää sekä kehittää uusia yhteistyömuotoja.

Hankeaikana poliisi osallistui sekä Jyväskylässä että Hämeenlinnassa eri työryhmien työskentelyyn. Poliisi myös osallistui ravintolahenkilökunnalle suunnattuun koulutukseen ja seuduilla järjestettyihin kampanjoihin.

Alkoholielinkeinon edustajat toivovat tukea poliisilta omavalvontaan

Vähittäiskaupan ja ravintoloiden edustajat toivovat poliisilta tukea omavalvonnan toteuttamisessa. Poliisia kaivattaisiin ennalta ehkäiseväksi toimijaksi kauppoihin ja ravintoloihin, vaikka nykyisin se on harvoin mahdollista. Pakka-hankkeen aikana yhteistyö poliisin ja ravintoloiden järjestyksenvalvonnan kesken tehostui

Tehovalvontaiskuja ja yhteistyötä alkoholitarkastajien kanssa

Poliisi ja alkoholitarkastaja tehostivat yhteistyötä sekä lupa-asioissa että valvonnassa. Poliisi toteutti useita tehovalvontoja Pakka-seuduilla yksin sekä yhteistyössä lääninhallitusten alkoholitarkastajien kanssa. Hankkeen aikana valvontaa tehtiin sekä yllätysiskuina että yrittäjiä etukäteen informoiden.

Alkoholitarkastaja sekä poliisi tapasivat myös yhdessä ongelmaisten ravintoloiden johtoa. Valvonta pyrittiin synkronoimaan ravintola- ja vähittäismyynnin koulutusten kanssa. Hankeaikana poliisi myös tiedotti hankkeen toimenpiteistä ja Hämeenlinnassa Pakka-toiminnasta kirjoitti näkyvästi mediaan erikoistunut poliisi-toimittaja..

Tulosta | Lähetä tiedoksi

Julkaistu 26.3.2009, Päivitetty 26.3.2009

Sivu päivitetty 26.3.2009
© THL, 2009 | Tietoa sivustosta | Verkkotoimitus
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos - PL 30, 00271 Helsinki - Kartta- puhelin 020 610 6000, Sähköposti: etunimi.sukunimi@thl.fi