Läheisneuvonpito lyhyesti

Läheisneuvonpito (LNP) on strukturoitu sosiaalityön menetelmä, jossa asiakas ja hänen läheisverkostonsa tulevat uudella tavalla osallisiksi tilanteen arvioinnin ja päätöksenteon prosessissa. Keskeistä menetelmässä on, että asiakas saa yhdessä läheistensä kanssa mahdollisuuden tilanteen ratkaisuun omista tarpeistaan ja voimavaroistaan lähtien, kuitenkin oikeutettuna tarvitsemaansa viranomaisverkoston tukeen. Samalla viranomaisverkoston toiminta selkeytyy sekä viranomaisten että asiakkaan näkökulmasta.

Läheisneuvonpidon avulla pyritään vähentämään lastensuojelussa viranomaisten ja asiakasperheen välille helposti syntyvää vastakkainasettelua ja tukemaan uudenlaisten kumppanuusrakenteiden kehittymistä. Pyrkimyksenä on uuden näkökulman saaminen ammatillisen lastensuojelutyön rinnalle ja tueksi. Tavoitteena on tehdä lastensuojelutyötä näkyvämmäksi, avoimemmaksi ja vuorovaikutteisemmaksi.

Läheisneuvonpitoprosessi käynnistyy sosiaalityöntekijän tai perheen aloitteesta, ja prosessia kutsutaan ohjaamaan perheen tilanteeseen nähden ulkopuolinen "välittäjä", koollekutsuja. Valmisteluvaiheessa koollekutsuja kartoittaa asiakasperheen kanssa perheelle tärkeät läheiset ja perheen asiassa olennaiset viranomaiset ja kutsuu heidät mukaan kokoukseen. Kokoukseen kuuluu kolme erillistä vaihetta:

1. tiedonanto,
2. läheisverkoston keskinäinen (ilman viranomaisia tapahtuva) neuvonpito
3. suunnitelman esittäminen ja sen hyväksymisestä päättäminen.

Prosessiin kuuluu vielä yksi tai useampi seurantakokous, jonka avulla perheen tilannetta ja suunnitelman toteutumista seurataan. Tarkoituksena on tarjota puitteet ja välineet, joiden avulla perheellä ja sen läheisverkostolla on mahdollisuus selvittää yhdessä tilannetta, ottaa vastuuta ja osallistua päätöksen tekemiseen omassa asiassa.

Läheisneuvonpito (Family Group Conference) kehitettiin työmenetelmäksi 1980-luvulla Uudessa Seelannissa, ja siellä se on vuodesta 1989 lähtien ollut lakisääteinen osa lastensuojelun sosiaalityötä. Laissa (Children and Young People and their Families Act) perheen ja suvun osuus lapsen tai nuoren huoltoon tai suojeluun liittyvässä päätöksenteossa määritellään selkeästi ja viranomaisia velvoittaen. 1990-luvulla menetelmä on levinnyt laajasti läntiseen maailmaan, ja Suomeen se saapui 1990-luvun loppupuolella Ruotsin kautta.