Ohita navigointi
thl.fi etusivulle

Kouluterveyslähettiläät

Kouluterveyslähettiläät - tuloksista toimintaan

Kouluterveyslähettiläät ovat nuorten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä kiinnostuneita eri alojen ammattilaisia. Kouluterveyslähettiläinä toimii esimerkiksi kouluterveydenhoitajia, ammattikorkeakoulujen lehtoreita, nuorisotyöntekijöitä, päihdetyöntekijöitä, terveyden edistämisen yhdyshenkilöitä ja suunnittelijoita.

Kouluterveyslähettiläät ovat perehtyneet Kouluterveyskyselyn tuloksiin. Heidän tärkein tehtävänsä on olla mukana huolehtimassa, että Kouluterveyskyselyn tuloksia käsitellään järjestelmällisesti esimerkiksi kouluissa oppilaiden ja vanhempien kanssa sekä oppilashuollossa ja kunnan muissa moniammatillisissa työryhmissä.

Mitä Kouluterveyslähettiläs tekee?

Kouluterveyslähettiläs vie Kouluterveyskyselyn tuloksia eteenpäin omalla alueellaan. Lähettiläs voi esitellä alueellisia tuloksia oman asiantuntemuksensa mukaan esimerkiksi kouluissa, työryhmissä, valtuustoissa ja lautakunnissa, terveyskeskuksen johdolle ja muille keskeisille tahoille.

Kouluterveyslähettiläs toimii asiantuntijana paikallisessa työryhmässä, joka huolehtii tulosten pitkäjänteisestä hyödyntämisestä.

Kouluterveyslähettiläs levittää omalla alueellaan hyviä käytäntöjä Kouluterveyskyselyn hyödyntämisestä.

Kouluterveyslähettiläs tuo ajankohtaista tietoa omalta alueeltaan THL:n Kouluterveystiimille ja on näin mukana kehittämässä kyselyä.

Kouluterveyslähettilään palvelut voivat olla maksullisia.

Kouluterveyslähettilästoiminnnan koordinointi

Kouluterveyslähettilästoimintaa koordinoidaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta. THL tarjoaa lähettiläille koulutusta sekä konsultaatio- ja markkinointiapua. THL huolehtii myös Kouluterveyslähettiläsverkoston kehittämistyön tulosten ja hyvien käytäntöjen välittämisestä eteenpäin.

Tulosta | Lähetä tiedoksi

Julkaistu 13.1.2006, Päivitetty 12.4.2011

Kouluterveyskyselystä toimintaan

Erillisessä hankkeessa kehitettiin vuosina 2005 - 2007 toimintamalleja Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntämiseksi kouluyhteisön hyvinvoinnin edistämisessä. Lisää toimintamallesta...

Sivu päivitetty 12.4.2011
© THL, 2009 | Tietoa sivustosta | Verkkotoimitus
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos - PL 30, 00271 Helsinki - Kartta- puhelin 020 610 6000, Sähköposti: etunimi.sukunimi@thl.fi