Ohita navigointi
thl.fi etusivulle

Kouluterveyskysely

Kyselyn toteuttaminen

Kouluterveyskysely tehdään peruskoulujen 8. ja 9. luokan oppilaille sekä lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijoille. Ammatillisissa oppilaitoksissa kysely on tarkoitettu nuorten opetussuunnitelmaperusteiseen ammatilliseen perustutkintoon johtavassa koulutuksessa opiskeleville.

Myös erityisluokkien, erityiskoulujen ja ammatillisten eritysoppilaitosten toivotaan osallistuvan kyselyyn, mikäli oppilaat tai opiskelijat kykenevät vastaamaan kyselyyn itsenäisesti.

Kysely tehdään opettajan ohjaamana luokkakyselynä - ammatilliisissa oppilaitoksissa maalis-huhtikuussa ja peruskouluissa ja lukioissa huhtikuussa.

Vuoteen 2011 asti kysely on tehty parillisina vuosina Etelä-Suomessa, Itä-Suomessa ja Lapissa ja parittomina vuosina muualla manner-Suomessa sekä Ahvenanmaalla. Vuodesta 2013 alkaen kysely tehdään samaan aikaan koko maassa joka toinen vuosi. Kyselyä ei tehdä lainkaan vuonna 2012.

Tulosta | Lähetä tiedoksi

Julkaistu 29.6.2011, Päivitetty 22.2.2012

Kouluteveyskyselyn logo
Sivu päivitetty 22.2.2012
© THL, 2009 | Tietoa sivustosta | Verkkotoimitus
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos - PL 30, 00271 Helsinki - Kartta- puhelin 020 610 6000, Sähköposti: etunimi.sukunimi@thl.fi