Ohita navigointi
thl.fi etusivulle

IVA-käsikirja

Ohjeita raportointiin

Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arvioinnin (IVA) tulosten raportoinnilla on suuri merkitys, koska arviointimenettelyn tarkoitus on tuottaa tietoa päätöksenteon tueksi, eikä tehdä päätöstä tai myöntää lupaa arvioinnin kohteelle. Arviointia raportoitaessa vaikutukset ja niiden taustat tulee esittää mahdollisimman selkeästi, havainnollisesti ja ymmärrettävästi. Yksi tapa raportoida arviointi on käyttää sitä varten kehitettyä raportointilomaketta.

Arvioinnin raportointi tehdään vaikutusten arviointiprosessin lopulla arviointiselostuksessa. Raportointia on kuitenkin myös arviointiprosessin välillä tapahtuva tiedottaminen ja tiedon jakaminen eri osallistuville tahoille. Jotta kaikki, niin viranomaiset kuin kansalaisetkin, voivat osallistua tasapuolisesti tarvitaan selkeää ja helposti ymmärrettävää tietoa. Jos tiedonvälityksen laatuun panostetaan ainoastaan loppuraportoinnissa tai arviointiselostuksessa, voivat palaute ja jopa eriävät näkökannat jäädä kokonaan arvioinnin ulkopuolelle. Arvioinnissa olennaista vuorovaikutusta ei saada aikaan jos tiedonvälitys painottuu vain prosessin loppupuolelle.

On tärkeä myös pitää mielessä kenelle raportointi on suunnattu. Arvioinnin kieli ja käsitteistö tulee pitää tarpeeksi yksinkertaisena, jotta mahdollisimman monet voivat sen ymmärtää. Raportoinnin tulee olla havainnollista, selkeää ja tasapuolista. Hyvä raportointi on myös suunniteltua ja koko prosessin ajan jatkuvaa.

Mitä IVA:ssa kannattaa raportoida?

  • perustiedot hankkeesta/suunnitelmasta/ohjelmasta
  • hankkeen/suunnitelman/ohjelman suhde muihin suunnitelmiin tai ohjelmiin esim. kaavoitukseen
  • arvioinnin tavoitteet
  • vaihtoehtojen kuvaus
  • vaikutusten kohdistuminen eri ihmisryhmiin
  • vaihtoehtojen ja vaikutusten vertailu
  • arvioinnin aineisto ja menetelmät
  • tiedot arviointiin sisältyvistä ristiriidoista, epävarmuustekijöistä ja riskeistä
  • osallistuneet tahot
  • haitallisten vaikutusten lieventämistoimenpiteet
  • seurantasuunnitelma
  • helposti ymmärrettävä ja selkeä tiivistelmä merkittävimmistä vaikutuksista

Tulosta | Lähetä tiedoksi

Julkaistu 23.2.2006, Päivitetty 6.11.2007

Tutustu myös

Arvioinnin raportointilomake

Esimerkki arvioinnin raportoinnista

Ympäristöministeriö (1998) Ohjeet säädösehdotusten ympäristövaikutusten arvioinnista.

Ympäristöministeriö (1998) Ohjeet suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista.

Ympäristöministeriö & Sisäasiainministeriö (1999) Alueellisten kehittämisohjelmien ympäristövaikutusten arviointi.

Sivu päivitetty 6.11.2007
© THL, 2009 | Tietoa sivustosta | Verkkotoimitus
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos - PL 30, 00271 Helsinki - Kartta- puhelin 020 610 6000, Sähköposti: etunimi.sukunimi@thl.fi