IVA-käsikirja
|
Arvioinnin havainnollistaminen
Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arvioinnin (IVA)
havainnollistaminen parantaa kaiken tiedon ymmärtämistä ja se on
tärkeää kaikissa arvioinnin vaiheissa.
Tiedon havainnollistamisella pyritään seuraaviin
tavoitteisiin:
- ymmärrettävyys - tieto on helppo omaksua
(Ymmärrettävyyttä lisää se, että samasta asiasta käytetään
mahdollisimman monia eri esitystapoja. Eri vaihtoehdot tulee
kuitenkin esittää samalla tavalla, jotta niitä on helppo
vertailla)
- vakuuttavuus - tieto on vastaanottajan
mielestä luotettavaa
- oikea-aikaisuus - havainnollistamisen on
tapahduttava oikeissa vaiheissa, jotta sillä on
merkitystä.
Arviointiprosessin alussa taustatietojen havainnollistamisella
varmistetaan, että kaikki osapuolet saavat selkeän kuvan
nykytilanteesta. Vaihtoehtojen arviointivaiheessa on tärkeää
havainnollistaa vaihtoehdot ja niihin liittyvät vaikutukset, koska
tämä helpottaa niiden arviointia.
Havainnollistamisessa täytyy muistaa huomioida kohdeyleisö ja
käyttää sellaisia havainnollistamistapoja, joita kohdeyleisö
ymmärtää. Esimerkiksi maallikoille ja suunnittelijoille eivät aina
sovi samat havainnollistamismenetelmät; maallikot eivät välttämättä
ymmärrä monimutkaisia kytkentäkaavioita tai karttoja samalla
tavalla kuin asiantuntijat. Myös esimerkiksi kaavoitusviranomaisten
ja sosiaali- ja terveysviranomaisten kyvyt hahmottaa vaikkapa
karttoja voivat olla hyvin erilaiset. Mitä yksiselitteisempiä
symbolit tai kuvaukset ovat sitä helpommin ymmärrettäviä ne myös
ovat. Karttasymboleja vilisevän paperikartan sijaan voi olla
havainnollisempaa käyttää esimerkiksi ilmakuvia, pienoismalleja,
tietokoneanimaatioita tai multimediaa.
Pitää myös muistaa, että päätöksentekijät ovat tottuneet
ytimekkääseen, selkeään tietoon, joka esitetään yleensä
määrällisessä muodossa. Mutta koska ihmisiin kohdistuvat
vaikutuksia ei aina voida esittää numeroin, tulee miettiä tarkkaan,
miten vaikutukset voidaan muutoin esittää lyhyesti ja
vakuuttavasti.
Esimerkkejä erilaisista havainnollistamiskeinoista:
- kuvat, kuviot
- valokuvat, kuvakollaasit
- videot, diat
- taulukot
- tarkistuslistat
- erilaiset kartat
- skenaariot
- piirtäminen, kuvailevat tekstit
- paikkatietotekniikka
- pienoismallit
- tietokonegrafiikka, multimedia
|
Tulosta |
Lähetä tiedoksi
Julkaistu 23.2.2006, Päivitetty
18.10.2007
|
|