IVA-käsikirja
|
Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arvioinnin
menetelmiä
|
Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arvioinnin (IVA) menetelmät
ovat usein yhteisiä muun kehittämistyön kanssa. IVAn menetelmiä
voidaan jaotella esimerkiksi arviointiprosessin vaiheiden mukaan.
Tietojen hankintamenetelmät arvioinnin eri
vaiheissa (pdf, 30 kt). Täytyy kuitenkin muistaa, että sama
menetelmä voi soveltua arvioinnin eri vaiheisiin ja että yhdellä
kertaa voidaan saada tietoa useaa arviointivaihetta varten.
Esimerkiksi vaikutuksia tunnistettaessa voidaan saada tietoa
myös vaikutusten merkittävyydestä, vaihtoehdoista tai
haitallisten vaikutusten lieventämisestä.
Tässä esitellyt menetelmät ovat suhteellisen halpoja ja helppoja
toteuttaa. Useimpien menetelmien hyödyntämiseen ei tarvita
tietotekniikkaa, konsultteja tai erityisasiantuntemusta.
Varusteiksi riittävät pöydät, tuolit, fläppitaulu, kynä ja paperi.
Linkin alla on lueteltu, mitä menetelmiä kussakin tiedostossa
esitellään. Tähdellä (*) merkityt menetelmät soveltuvat hyvin myös
osallistumisen ja vuorovaikutuksen menetelmiksi.
Osa 1: Muutoksen tarpeen tunnistamisen
menetelmiä (pdf, 46 kt)
1.1 Indikaattorit, barometrit ja kertomukset
1.2 Heikkojen signaalien tunnistaminen *
- HUOMIS-barometri
- Huolen vyöhykkeistö
- Toimintaympäristön havainnointi
1.3. Yhteisen työn kohteen
tunnistaminen
Osa 2: Tiedonhankinnan menetelmiä (pdf, 252
kt)
2.1 Sekundääristen aineistojen käyttö
2.2 Kysely ja haastattelu *
2.3 Yleisötilaisuus *
2.4 Fokusryhmät *
2.5 Havainnointi *
2.6 Mielikuvakartta *
2.7 Ohjattu kävelyretki ja aistikävely *
2.8 Ideoivat ryhmät
- Asukasraati *
- Keskustelufoorumi *
- Yhteistyöryhmä *
2.9 Reflektiiviset ryhmät
- Alue- ja teemaseulat *
- Samoalainen ympyrä *
2.10 Ryhmätyömenetelmät
- Suunnittelupaja *
- Aivoriihi *
2.11 SWOT-analyysi, SWAP-analyysi *
2.12 Yhteisöanalyysi ja alueanalyysi *
2.13 Jana / Kaariharjoitus
2.14 Kalanruoto-malli
2.15 Tavoitteiden ristiinarviointi
Osa 3: Vaikutusten ja vaihtoehtojen
tunnistamismenetelmiä (pdf, 117 kt)
3.1 Skenaariomenetelmät
3.2 Tulevaisuuden muistelu ja backcasting *
3.3 Tulevaisuusverstas, ajatusten kenttä ja tulevaisuusstudio
*
3.4 Synektiikka
3.5 Eläytymismenetelmä *
3.6 Matriisimuotoiset esitykset
- Tulevaisuustaulukko *
- Morfologinen analyysi
3.7 Trendien tunnistaminen
- Trendianalyysi
- Megatrendianalyysi
- Looking from the bottom up
3.8 Edelläkävijäanalyysi
Osa 4: Vaikutusten ennakkoarvioinnin
menetelmiä (pdf, 145 kt)
4.1 Tarkistuslistat
4.2 Delfi-tekniikka, tulevaisuusbarometri
4.3 Päätöspuu- ja relevanssipuuanalyysi
4.4 Vaikutusketju ja -verkko
4.5 Mallinnukset ja simulaatiot
4.6 Vaikutusten ristiinarviointi
4.7 Tavoiteanalyysi ja yhteenvetotaulukko
4.8 Rahallinen arvottaminen ja maksuhalukkuus
4.9 AHP eli analyyttinen hierarkiaprosessi
4.10 A'WOT
4.11 Vaikutusten lieventäminen ja vahvistaminen
4.12 Tehtäväkortit
4.13 Sosiaalinen kustannus-hyötyanalyysi
4.14
Vertaismenetelmät | |
Tulosta |
Lähetä tiedoksi
Julkaistu 23.1.2006, Päivitetty
5.9.2008
|
Tutustu myös
Nelimarkka K & Kauppinen T (2002) Ihmisiin kohdistuvien
vaikutusten ennakkoarvioinnin menetelmiä suunnitelmissa ja
ohjelmissa. Yhdyskuntasuunnittelu 3-4/2002, s. 60-73.
Kamppinen M, Kuusi O & Söderlund S (toim.) (2002).
Tulevaisuudentutkimus. Perusteet ja sovellukset. Suomalaisen
kirjallisuuden seura, Helsinki.
Epäilys N, Kiimamaa J, Kuikka N, Muilu T, Mäntysalo Raine, Onkalo P
& Reinikainen K (2003).
Asu
kylässä. Kokemuksia asukaskeskeisestä kylien suunnittelusta
Pohjois-Pohjanmaalla. Nordia Tiedonantoja 2/2003.
Tiehallinto (2006). Tiehallinnon vuoropuheluopas. Suunnitteluvaiheen
ohjaus. (pdf, 495 kt) Tiehallinto, Helsinki.
Vapaavuori, M (toim.) (1993). Miten tutkimme tulevaisuutta?
Kommunikatiivinen tulevaisuudentutkimus Suomessa. Painatuskeskus,
Helsinki.
Seppänen-Järvelä, R (toim.) (2005) Vertaismenetelmät kehittävän
arvioinnin välineinä. FinSoc arviointiraportteja 2/2005.
Stakes.
Muualla verkossa
Vuorovaikutteisen suunnittelun ja ympäristön
tutkimuksen metodipaketti (YTK)
Tulevaisuuden
tutkimuksen menetelmiä (Mannermaa Oy)
Dialogiset verkostomenetelmät (Stakes)
Ennakoinnin menetelmät (ESR)
Tutkimusmenetelmiä (Metodix)
ENSTI ennakoinnin menetelmät (OPH)
Ennakointifoorumi (KTM)
Topi -
tulevaisuuden tutkimuksen oppimateriaali
Tulevaisuuden tutkimuksen menetelmiä (Arizonan
yliopisto)
Menetelmiä tulevaisuuden ennakointiin ja hallintaan
(LGA) (pdf, 134 kt) | |