IVA-käsikirja
|
Esimerkkejä arviointiprosessin vaiheista
YVA-hankkeissa
Tavoitteet
Julkisesti asetettujen tavoitteiden toteutumisen arviointi on
yksi tapa arvioida ihmisiin kohdistuvia vaikutuksia. Tavoitteiden
toteutumista voi kuvata esimerkiksi plussilla ja miinuksilla.
Perustelujen ja taustatietojen tulisi varsinaisesta tekstistä,
mielellään taulukon läheltä. Taulukon plussat ja miinukset eivät
ole yhteenlaskettavissa, kuten Tielaitos Valtatie 8
Kokkolan ohikulkutien yleissuunnitelmassa (Tielaitos 1997)
toteaakin.

Myös arvioinnille asetut tavoitteet on hyvä kirjata näkyviin.
Niiden esilletuominen lisää prosessin avoimuutta ja tuottaa tietoa
prosessin evaluointiin ja vaikuttavuuden arviointiin.
YVA-menettelyn tavoitteita on käsitelty hankkeessa
Helsinki-Utsjoki valtatien 4 parantaminen välillä
Kirri-Tikkakoski-Vehniä (Tiehallinto 2003, kons.
Tieliikelaitos, SCC Viatek ja Jyväskylän yliopisto).
Arviointiselostuksessa todetaan, että suunnittelun alkuvaiheessa
laadittiin tavoitteet suunnittelutyölle, YVA-menettelylle ja itse
tiehankkeelle. Selostuksen mukaan YVA-menettelyn tavoitteena on
lisätä ympäristön huomioonottamista suunnittelussa, tukea
hankkeeseen liittyvää päätöksentekoa, mahdollistaa kansalaisten
tiedonsaanti ja osallistuminen sekä suunnitella haitallisten
vaikutusten lieventämistoimenpiteet ja seurantaohjelma.
|
Tulosta |
Lähetä tiedoksi
Julkaistu 28.6.2006, Päivitetty
30.10.2007
|