IVA-käsikirja
|
Esimerkkejä arviointiprosessin vaiheista
YVA-hankkeissa
Havainnollistaminen ja ymmärrettävyys
Kehä II:n (välillä Turuntie-Hämeenlinnanväylä)
arviointiselostuksessa (2002, Uudenmaan tiepiiri, kons. Maa ja Vesi
Oy & SCC Viatek Oy) on tuotu esille alueita, joilla on
asukkaille ja muille siellä toimiville ihmisille virkistys-,
maisema- tai identiteettiarvoa enemmän kuin muilla. Tällainen ns.
sosiotooppi voi olla esimerkiksi tietty metsä tai puro
ympäristöineen, joka toimii rentoutumis- ja hiljentymispaikkana.
Sosiotoopeista on kerrottu kenelle ja mihin käyttöön ne ovat
arvokkaita. Ne on kartoitettu lausuntojen, asukaskyselyn ja
haastatteluiden perusteella. Sosiotoopit ja ihmisiin kohdistuvat
vaikutukset on esitetty samassa kartassa (tässä osa kartasta).

Kantatien 79 kehittämisestä Kaukosen kohdalla
(2003, konsulttina Tieliikelaitos) tehdyssä SVA:ssa on käytetty
karttaa kyläympäristön nykytilan havainnollistamisessa. Kartassa
yhdistetään sekä valtakunnallinen inventointitieto tärkeiksi
luokitelluista maisema-alueista että paikallisten asukkaiden
kokemukset. Asukkaiden näkökulmasta keskeisiä paikkoja kylällä
ovat: lapsille tärkeät vapaa-ajanviettopaikat, pelkoa aiheuttavat
paikat sekä maisemallisesti tai virkistyksen ja viihtyvyyden
kannalta tärkeät paikat.

Pienilläkin tekijöillä voidaan parantaa vaihtoehtojen
tunnistettavuutta. Esimerkiksi Vuosaaren sataman
arvioinnissa (Helsingin kaupunki 1995) käytettiin vaihtoehtojen
kuvaajina symboleita, jotka toistuivat tekstissä aina eri
vaihtoehtoja esiteltäessä tai arvioitaessa.

Laadullista ja määrällistä tietoa voidaan esittää
karttapohjalla, kuten Vantaan kaupunki ja Ratahallintokeskus ovat
(2001) tehneet Marja-radan arvioinnissa. Kartalle
on sijoitettu myös lentomelulle erityisesti altistuvia ihmisryhmiä
koulujen, päiväkotien tai sairaaloiden sijainteina.

Tielaitoksen (1994) arviointiselostuksessa Valtatie 4
parantamisesta välillä Lepistönmäki-Kalliola, Hollola,
piirrettiin karttapohjalle sosiaalisen ympäristön tekijöitä, kuten
ympäristöarvostuksia vihreällä, pelkoja punaisella ja muita
mielikuvia sinisellä (kuva vasemmalla) ja hyvinvoinnin uusjakoon
liittyviä muutoksia (kuva oikealla).
|
Tulosta |
Lähetä tiedoksi
Julkaistu 28.6.2006, Päivitetty
30.10.2007
|