Ohita navigointi
thl.fi etusivulle

IVA-käsikirja

Esimerkkejä arviointiprosessin vaiheista suunnitelmissa ja ohjelmissa

Tavoitteet

Tavoitteiden asettaminen edellyttää usein eri tahojen ja eri tasoisten tavoitteiden yhteensovittamista. Sen vuoksi tavoitteiden muodostamiseen vaikuttaneet tekijät on hyvä tuoda esille ohjelmassa. Rataverkko 2020 -ohjelman väliraportissa (2000) on kuvattu tavoitteiden asettamiseen vaikuttaneita tekijöitä. Kuvasta käy ilmi muiden tahojen tavoitteiden, toimintaympäristön ja käyttäjien merkitys ohjelman tavoitteiden muodostamiselle. Ohjelman läpinäkyvyyttä voidaan lisätä myös käsittelemällä tavoitteisiin liittyviä näkemyseroja.

Tavoitteiden asettamiseen vaikuttaneet tekijät

Ohjelman tavoitteet voivat olla vaikutusten arvioinnin lähtökohtana. Tätä on sovellettu esimerkiksi Tienpidon linjaukset 2015 -suunnitelmassa (2000), joka on Tielaitoksen pitkän aikavälin suunnitelma. Arvioinnissa on tarkasteltu, kuinka hyvin vaihtoehtoiset toimintalinjat tukevat tavoitteiden toteutumista. Tavoitteet on myös priorisoitu ja niiden tärkeysjärjestystä kuvataan eri värien avulla.

Taulukko tavoitteiden toteutumisesta

Tulosta | Lähetä tiedoksi

Julkaistu 30.6.2006, Päivitetty 30.6.2006

Sivu päivitetty 30.6.2006
© THL, 2009 | Tietoa sivustosta | Verkkotoimitus
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos - PL 30, 00271 Helsinki - Kartta- puhelin 020 610 6000, Sähköposti: etunimi.sukunimi@thl.fi