Ohita navigointi
thl.fi etusivulle

IVA-käsikirja

Turku: Runosmäen huvimaja - kuvaus IVA-prosessista

Taustaa

Runosmäki on Turun suurin lähiö. Runosmäki on rakennettu 1970-luvulla metsään, noin 6 km keskustasta pohjoiseen aikaisemmin täysin rakentamattomalle alueelle. Asukkaita on nykyään vähän yli 10 000. Se on myös ikääntyvä lähiö: 10% asukkaista on 50-54 -vuotiaita. Työttömiä alueella on 20 prosenttia.

Turun Runosmäessä sijaitseva Mustalampi on tärkeä virkistyskohde paikallisille asukkaille. Mustalampi on alunperin ollut luonnontilainen, suomainen metsälampi. Alueen rappeutuminen ja roskaantuminen sai 80-luvun alussa useat tahot liikkeelle. Siitä, mitä alueelle pitäisi tehdä, esitettiin useita eri mielipiteitä.

Vuonna 1984 aikana Mustalammen alue siistittiin ja lammen viereen rakennettiin leikkipuisto sekä huvimaja. Huvimaja rakennettiin kaikkien asukkaiden käyttöön, mutta alusta lähtien sitä ovat käyttäneet eritoten nuoret. Maja toimi myös lasten retkeilypaikkana sekä vanhusten levähdyspaikkana. Vuoden 2002 alussa huvimaja jouduttiin kuitenkin purkamaan sen huonon kunnon vuoksi. Uuden huvimajan rakentamista alettiin suunnitella vanhan purkamisen jälkeen. Sekä alueen nuoret että Runosmäen monialainen aluetyöryhmä jättivät omat ehdotuksensa huvimajan mahdollisesta sijaintipaikasta. Turun ammattikorkeakoulun etsiessä sopivaa kohdetta IVA-harjoitustyötä varten, aluetyöntekijä ja -työryhmä innostuivat IVAn soveltamisesta huvimajan rakentamiseen.

IVA-prosessin kulku ja osallistujat

Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi tehtiin keväällä 2003 Turun ammattikorkeakoulun IVA-kurssin harjoitustyönä. Opiskelijat selvittivät eri sijaintivaihtoehtojen vaikutuksia lähialueen ihmisiin. He kartoittivat parityönä vaihtoehtojen vaikutuksia eri näkökulmista, hyödyntäen muun muassa yhteisöanalyysin työskentelytapoja. Tarkasteluja tehtiin kaupunkirakenteen, elinympäristön, lähialueiden asukkaiden, lasten, koululaisten, nuorten, sosiaali- ja terveysalan, poliisin ja kiinteistölaitoksen näkökulmista. Tietoa vaikutuksista kerättiin muun muassa haastattelujen, havainnoinnin ja piirrostehtävien avulla. Myös Runosmäen aluetyöntekijä osallistui IVA:an perehdyttämällä opiskelijat alueeseen ja huvimajasta käytyyn keskusteluun.

Tarkastelun näkökulmat ja vaikutukset

IVA:ssa tarkasteltiin seuraavia vaihtoehtoisia huvimajan sijaintiratkaisuja:

VE 0: Kaikki eivät koe uuden huvimajan rakentamisen olevan tärkeää tai edes suotavaa. Siksi yhdeksi vaihtoehdoksi onkin esitetty majan rakentamatta jättäminen.

VE 1: Nuorten ehdottamalla paikalla huvimaja olisi Mustalammen äärellä lenkkipolun vieressä.

VE 2: Aluetyöryhmän ehdottamalla paikalla huvimaja sijoittuisi hieman syrjäisemmälle paikalle ja samalla kauemmas Mustalammesta, noin 50 metrin päähän.

Eri vaihtoehtojen hyödyt ja haitat koottiin yhteenvetotaulukkoon.

IVA:n yhteenvetotaulukko

IVA:n hyödyntäminen

Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointia käytettiin keskustelun käynnistämiseen. Kenelle huvimajan rakentamisesta on hyötyä, kenelle haittaa? Missä on nuorten paikka Runosmäellä nyt tai tulevaisuudessa? Jos he eivät voi tavata huvimajassa, missä he tapaavat toisiaan? Voiko huvimaja toimia myös sosiaali- ja terveysalan työn tukena? Voiko huvimaja edistää terveyttä ja hyvinvointia? Voidaanko sen avulla edistää hyvän ympäristön syntymistä? Mustalammen huvimajan IVA-raportti jaettiin kaikille haastatelluille.

Runosmäen aluetyöryhmä lähetti aloitteen kaupungille, jossa esitettiin uuden huvimajan rakentamista IVA:n tulosten perusteella. Uusi huvimaja pystytettiin nuorten ehdottamaan paikkaan loppusyksyllä.

Tulosta | Lähetä tiedoksi

Julkaistu 29.5.2006, Päivitetty 19.10.2007

Lisätietoa

IVA:n yhteenvetotaulukko

Terve kaupunki -koordinaattori
Heini Parkkunen
Turun kaupunki

Koulutuspäällikkö
Sirpa Halonen
Turun ammattikorkeakoulu

Mustalammen IVA-raportti (pdf, 1 Mt)

IVA-kurssin tehtäväkortit (pdf, 1,2 Mt)

Artikkeli Runosmäen IVA:sta Kouluterveyslehdessä
Sivu päivitetty 19.10.2007
© THL, 2009 | Tietoa sivustosta | Verkkotoimitus
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos - PL 30, 00271 Helsinki - Kartta- puhelin 020 610 6000, Sähköposti: etunimi.sukunimi@thl.fi