IVA-käsikirja
|
Salo: Kehitysvammaisten jatko-opinnot - kuvaus
IVA-prosessista
Taustaa
Salon seudun koulutuskuntayhtymä (SSKKY) on järjestänyt
erityisopetusta kehitysvammaisille. Opetus on ollut kuitenkin
lakkautusuhan alla, koska koulutuskuntayhtymällä on ylipaikoilla
oppilaita ja he tarvitsisivat lisää oppilaspaikkoja.
Kehitysvammaisten koulutuksen edellytyksenä on lupa järjestää
valmentava 2 -koulutusta. Koulutuskuntayhtymällä ei ole ollut tätä
lupaa.
Erityisopetuksen jatkamisesta lähetettiin vetoomus helmikuussa
2006 sosiaalityön johtajalle. Sosiaalityön johtaja valmisteli IVA:a
apuna käyttäen perusturvalautakunnan kannanottoa kehitysvammaisten
jatko-opetuksesta.
IVA-prosessin kulku ja osallistujat
Arviointiin osallistui esittelijän eli sosiaalityön johtajan
lisäksi perusturvajohtaja, vanhustenhuollon johtaja,
varhaiskasvatuksen johtaja ja talouspäällikkö. Arviointiin meni
aikaa yhteensä noin 1,5 tuntia. Aika sisältää esittelijän oman
pohjavalmistautumisen ja perusturvan johdon oman IVA-tapaamisen
käsittelyn.
Vaihtoehdot syntyivät esittelijän esivalmistelun aikana.
Vaikutuksia pohdittiin ryhmässä. Vaikutuksia pyrittiin
tarkastelemaan useasta näkökulmasta.
Tarkastellut vaihtoehdot ja vaikutukset
IVA:ssa tarkasteltiin seuraavia vaihtoehtoja:
- Vaihtoehto 0: Kehitysvammaisten jatko-opetus Salossa loppuu
kokonaan
- Vaihtoehto 1: SSKKY hakee vammaisten opetukseen opetuslupaa ja
lisäpaikkoja ja myös saa ne
- Vaihtoehto 2: Perusturvalautakunta järjestää kehitysvammaisten
jatko-opetuksen Salossa
Vaihtoehtojen vaikutuksia arvioitiin kehitysvammaisten, heidän
perheidensä, kaupungin, perusturvalautakunnan ja talouden
näkökulmasta.
IVA:n yhteenvetotaulukko
Asian käsittely lautakunnassa
Asiaa käsiteltiin perusturvalautakunnan kokouksessa 26.4.2006.
IVA:n yhteenvetotaulukko vietiin perusturvalautakunnan pöytäkirjan
liitteeksi.
Perusturvalautakunta päätti antaa Salon seudun
koulutuskuntayhtymälle kehitysvammaisten jatko-opetuksesta
kannanoton, jossa todetaan että kehitysvammaisten jatko-opetuksen
järjestäminen Salon seudulla on turvattava. |
Tulosta |
Lähetä tiedoksi
Julkaistu 16.1.2007, Päivitetty
19.10.2007
|
|