Ohita navigointi
thl.fi etusivulle

IVA-käsikirja

Kerava: Toimeentulotuessa hyväksyttävät enimmäisasumismenot

Aloite toimeentulotuessa hyväksyttävien enimmäisasumismenojen tarkasteluun tuli käytännön työtä tekeviltä sosiaalityöntekijöiltä, jotka olivat omassa työssään huomanneet, etteivät nykyisenlaiset asumismenot kattaneet jatkuvasti kohonneita vuokria. Kyseisessä tapauksessa ennakkoarvioinnin avulla tilannetta haluttiin tarkastella kokonaisvaltaisemmin. Asian uskottiin myös etenevän paremmin lautakunnassa, kun etukäteen oli mietitty jo eri vaihtoehtoja ja esitetty, ettei asumiskustannusten lisääminen ainoastaan johda toimeentulotukimenojen nousuun, vaan sillä on myös muita positiivisia seurannaisvaikutuksia.

Ennakkoarviointia kunnassa lähdettiin tekemään yhdessä kentän sosiaalityöntekijöiden ja sosiaalijohtajan kanssa. Yhteisten keskustelujen pohjalta muodostettiin esitys sosiaali- ja terveyslautakunnalle. Lautakunnalle menevässä valmistelussa arvioinnin pohjaksi otettiin toimeentulotuesta annettu asetus, Sosiaali- ja terveysministeriön tekemä opas toimeentulotuen soveltajille, nykytilanne sekä esimerkkilaskelma paikkakunnan kustannustasosta asumismenojen enimmäismäärien määrittämistä varten.

Esityksessä tarkasteltiin enimmäisasumismenojen korotuksen aiheuttamia kustannusvaikutuksia kunnalle. Päättäjille tehtiin myös laskelmia korotuksesta aiheutuvien lisäkustannusten kattamisesta, sillä pidemmällä aikavälillä enimmäisasumismenojen korotuksen nähtiin voivan alentaa häädöistä aiheutuvia kustannuksia sekä pysäyttävän tilapäisasumisen kasvun. Maininnan tasolla esityksessä tuotiin esiin myös se, ettei laskelmissa vielä huomioitu sosiaalisia, terveydellisiä ja eri tahojen työpanoksesta aiheutuvia kustannuksia. Nähtiin myös asumisen aiheuttaman erittäin tiukan talouden vaikutuksia perheiden hyvinvointiin pitkällä aikavälillä vaikeana ennalta edes arvioida.

Sivun lähteenä on käytetty Niina Järviön artikkelikäsikirjoitusta (20.8.2004)

Tulosta | Lähetä tiedoksi

Julkaistu 27.2.2006, Päivitetty 29.10.2007

Lisätietoa

Ote Keravan sosiaali- ja terveyslautakunnan pöytäkirjasta (pdf, 25 kt)
Sivu päivitetty 29.10.2007
© THL, 2009 | Tietoa sivustosta | Verkkotoimitus
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos - PL 30, 00271 Helsinki - Kartta- puhelin 020 610 6000, Sähköposti: etunimi.sukunimi@thl.fi