Ohita navigointi
thl.fi etusivulle

IVA-käsikirja

Kerava: Työllisyysyksikön toiminnan kehittäminen - IVA:n yhteenvetotaulukot

Takaisin IVA-prosessin kuvaukseen

Takaisin IVA:n vaiheiden esimerkkeihin

Työllistämistoiminnan voimavarat (osa taulukosta)


1.0 Nollavisio 1.1. Vähennetään voimavaroja 1.2. Lisätään voimavaroja
ASIAKAS - saadaan osa kohderyhmään kuuluvista työllistettyä
- vaikuttaa noin 50 asiakkaaseen vuodessa
- työllistettävien määrä laskee huomattavasti tai johtaa osa-aikaisten ja lyhytkestoisten työsuhteiden määrän lisääntymiseen

- työllistettävien henkilöiden määrä kasvaa

- työsuhteiden kestoa ja päivittäistä työaikaa voidaan pidentää, joka edesauttaa yksilön itsenäistä selviytymistä omalla palkkatyöllään

VAIKUTUKSET YHTEISKUNTAAN
Asenteet ja arvot - yleinen asenne työllistämistä kohtaan on myönteinen ja ennakkoluulot työttömiä kohtaan vähenevät

- hyväksytään ajatus, että on tietty määrä työttömiä, eikä katsota tarpeelliseksi tehdä asialle mitään

- on enemmän työttömiä, jotka ovat "joutokäynnillä", yleiset asenteet kovenevat

- työllisyyden hoito katsotaan arvokkaaksi toiminnaksi

- annetaan työttömälle mahdollisuus näyttää oma osaamisensa

- saadaan ammatilliset reservit käyttöön

Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannukset

- sosiaalitoimen kustannuksia saattaa aluksi lisätä mm. työllistymisen esteenä olevien ongelmien poistaminen esim. tarvittavien työvaatteiden hankkiminen

- myöhemmin kunnon ja elämäntilanteen parantuessa kulut vähenevät

- kustannukset nousevat pitkällä aikavälillä

- asiakkaan kunto / terveys heikkenee ja taloudelliset ongelmat lisääntyvät, mikä puolestaan aiheuttaa välinpitämättö-myyttä ja syrjäytymistä ja edelleen lisää sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttöä

- työllistyneiden määrän lisääntyessä kustannukset nousevat alussa (vrt kohta 1.0) - pidemmällä aikavälillä kustannukset laskevat, toimeentulotuen tarve vähenee

- elämäntapojen kohentuessa terveydenhuollon palvelujen käyttö vähenee

YMPÄRISTÖ-VAIKUTUKSET jne
KERAVAN IMAGO
TYÖLLISYYS-YKSIKKÖ


Työllistämistoiminnan menettelytavat (osa taulukosta)

2.0. Nollavisio 2.1. Kuntouttavampi/ yksilöllisempi toimintamalli 2.2. Työllistämiseen tähtäävä
ASIAKAS
Elämäntilanne

- asiakkaalle pyritään osoittamaan hänelle mahdollisimman hyvin sopiva työpaikka ottaen huomioon hänen henk.koht.tarpeensa ja resurssinsa

- asiakas saa jonkin verran tukea ja apua selviytyäkseen työssäolosta

- käytetään enemmän aikaa asiakkaaseen tutustumiseen ja hänen vahvuuksiensa ja heikkouksiensa selvittämiseen, mikä edesauttaa oikeanlaisen työpaikan valinnassa

- voidaan tehdä henkilökohtaisempia ja elämän eri osa-alueita kokonais-valtaisemmin huomioonottavia ratkaisuja

- mahdollisuus siihen, että asiakas ohjataan vääränlaiseen työhön kasvaa, esim. työ on liian vaativaa, mikä aiheuttaa stressiä ja näin lisää asiakkaan ongelmia

- vastuu työssäpärjäämisessä ja ongelmien ratkaisusta jää ihmiselle itselleen

- alkuun esim. työaikojen noudattaminen omatoimisesti saattaa olla hankalaa

Motivaatio

- monia pettymyksiä työnhaussa kokeneet asiakkaat saattavat motivoitua uudelleen huomattuaan, että heille on mahdollista löytää työpaikka

- lisäksi henk.koht. tuki erilaisten käytännön ongelmien ratkaisussa luo uutta uskoa omaan selviytymiseen

- edellisessä kohdassa (nollavisio) mainittujen asioiden hoitamiseen käytetään enemmän aikaa ja resursseja - ilman tukea arkipäivän asiat voivat olla liian vaikeita yksin hallittaviksi, motivaatio katoaa
Vaikutukset perheenjäseniin jne
Ihmissuhteet
Toimeentulo
Terveydentila
Itsetunto


Tulosta | Lähetä tiedoksi

Julkaistu 22.3.2006, Päivitetty 19.10.2007

Sivu päivitetty 19.10.2007
© THL, 2009 | Tietoa sivustosta | Verkkotoimitus
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos - PL 30, 00271 Helsinki - Kartta- puhelin 020 610 6000, Sähköposti: etunimi.sukunimi@thl.fi