Alkoholitutkimussäätiö
|
Kettil Bruun -palkinto
Kettil Bruun -palkinnon perustamiskirjan mukaan palkinto jaetaan
joka toinen vuosi samassa yhteydessä kuin Alkoholitutkimussäätiön
apurahat. Palkinto myönnetään henkilölle tai ryhmälle, joka
toiminnallaan on tuonut uusia merkittäviä tiedollisia virikkeitä
suomalaiseen ja pohjoismaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Palkintoa jaettaessa kiinnitetään erityistä huomiota niihin
kysymyksiin, joita Kettil Bruun on ottanut esille tutkimuksissaan
ja toiminnassaan.
Palkinnon saajasta tekee esityksen toimikunta, jonka
koollekutsujana toimii Alkoholitutkimussäätiön tutkimusjohtaja ja
johon Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen
toimikunta, Helsingin yliopiston valtiotieteellinen tiedekunta ja
Westermarck-seura nimeävät kukin yhden edustajan. Toimikunnan
jäseniksi kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta on
nimennyt professori Pauli Niemelän, valtiotieteellinen tiedekunta
professori Risto Eräsaaren ja Westermarck-seura tutkija Katariina
Warpeniuksen.
Kettil Bruun -palkitut
- Arvid von Martens, 1987
- Ilkka Taipale, 1989
- Johanna Suurpää, 1991
- Nils Christie, 1993
- Heikki Hiilamo, 1995
- Raija Julkunen, 1997
- Jorma Sipilä, 1999
- Thomas Wallgren, 2001
- Kevät Nousiainen, 2003
- Markku T. Hyyppä, 2005
- Jari Hautamäki, 2007
- Klaus Mäkelä, 2009
- Osmo Soininvaara, 2012
|
Tulosta |
Lähetä tiedoksi
Julkaistu 14.7.2008, Päivitetty
13.3.2012
|
|