Ohita navigointi
thl.fi etusivulle

Alkoholiohjelma 2008 - 2011

Alkoholiohjelman koordinaattorit lähikuvassa


1. Kuka olet ja mistä tulet?

Olen Irmeli Tamminen, tällä erää Etelä-Suomen aluekoordinaattorina sijaistamassa Heli Heimolaa vuoden loppuun. Olen toimivapaalla Hämeenlinnan seudun ehkäisevän päihdetyön seutukoordinaattorin tehtävästä, Hämeenlinnan a-klinikkatoimesta.

2. Mitä teit ennen Alkoholiohjelman koordinaattoriksi ryhtymistä ja mikä sai sinut kiinnostumaan tehtävästä?

Ehkäisevän päihdetyön kentällä minulla on ollut onni toimia useissa tehtävissä; vakinaisesti työskentelen tällä hetkellä Hämeenlinnan a-klinkkatoimessa, viime syksynä sijaistin Thl:ssä Alkoholiohjelman kehittämispäällikkö Tuomas Tenkasta ja sukelsin perusteellisemmin alkoholiohjelmatyöhön. Vuosina 2004-2008 ahkeroin nelivuotisessa Pakka-hankkeessa Hämeenlinnan seudun koordinaattorina, Pakkaa hallinnoi Hämeenlinnan kaupungin perusturvatoimi ja ohjasi Stakes. Ennen Pakkaa toimin vs. tarkastajana Etelä-Suomen läänin alkoholihallinnossa ja pari vuosikymmentä olen tehnyt perustyötä kunnan päihde- ja nuorisotyössä Hattulan kunnassa.


3. Mikä on ohjelman ja oman työsi suurin haaste läänissäsi? Mikä suurin vahvuus?

Alkoholiohjelmalla on haastetta; alkoholin jatkuvan kulutuskasvun pysäyttäminen ja sen kääntäminen laskuun kansallisilla ohjelmilla on työlästä mutta ei mahdotonta.
Alkoholista aiheutuvien haittojen vähentäminen laajana kaikkien toimijoiden yhdessä tehtävänä verkostotyönä on haastavaa ja toimivaa, onnistuessaan jopa palkitsevaa. Etelä-Suomen läänissä maakunnalliset ja kuntienkin väliset erot ovat huomattavia ja haasteena on valikoida eri alueille sopivat toimintatavat. Etelä-Suomen alueella on runsaasti osaavia kuntien ehkäisevän päihdetyön ammattilaisia sekä järjestötoimijoita. Verkottumalla viisaasti haasteet voidaan yhdessä kääntää vahvuuksiksi.

4. Mikä antaa voimia työhön?

Perhe, ystävät, työyhteisö, liikunta,opiskelu ja jossain sisälläni pettämätön usko terveemmästä, vähemmän viinaa juovasta - suomen kansasta, meistä kaikista.

5. Mikä ottaa ajoittain päähän vai ottaako mikään?

Poliittinen vääntö ja markkinoiden ylivalta.

6. Millä adjektiiveilla kuvailisit itseäsi? Lempisanontasi?

Sitkeän lempeä, periksiantamaton puurtaja, kekseliäs ja aktiivinen, nopea verkostoituja,innokas kehittäjä. Viehätyin Jyväskylän työkaverini Minna Kesäsen kerran lausumaan viisauteen, jonka lainaan tähän lempisanonnaksi " Ken haluaa - keksii keinot, ken ei - keksii selitykset"


7. Mitä teet vapaa-aikanasi?

Tapaan ystäviä, harrastan paljon liikuntaa mm.pyöräilyä, jumppia, retkeilyä, talvisin hiihtoa, retkiluistelua ja avantouintia ym.
Olen myös ikuinen opiskelija, minulla on oltava aina jokin opiskelu meneillään. Perhe on minulle tärkeä ja oman tiimin kanssa kotona keskustelevat kokkailuhetket ovat ihania. Nautin myös shoppailusta, usein onneksi ilman ostopakkoa.

Tulosta | Lähetä tiedoksi

Julkaistu 7.6.2010, Päivitetty 27.10.2010

kuva Irmeli Tammisesta
Sivu päivitetty 27.10.2010
© THL, 2009 | Tietoa sivustosta | Verkkotoimitus
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos - PL 30, 00271 Helsinki - Kartta- puhelin 020 610 6000, Sähköposti: etunimi.sukunimi@thl.fi