|
24.3.2009
Yhteiset teemat nousivat esille kumppanuustalkoissa
Loppuvuodesta 2008 Alkoholiohjelma keräsi Tulevaisuuden
kumppanuustalkoissa läänien toimijoiden näkemyksiä siitä miten
alkoholihaittoja voidaan parhaiten ehkäistä. Talkoissa
hyödynnettiin ennakointidialogimenetelmää, jolla saatiin kaikkien
osallistujien näkemykset mukaan keskusteluun.
Mitä talkoista jäi käteen ja mitkä olivat viestit, joita
Alkoholiohjelma vie eteenpäin? Talkoissa nousivat esiin yhteiset
teemat, jotka askarruttavat paikallisia toimijoita eri puolilla
Suomea.
Alkoholiveron korotus merkittävälle tasolle
Kerta toisensa jälkeen nousi keskusteluun verotuksen merkitys.
Alkoholiverotus on saatava talkoolaisten mielestä sellaiselle
tasolle, että sillä on oikeasti merkitystä kulutuksen
hillitsemisessä. Kosmeettiset korotukset eivät riitä, vaan
tarvitaan selkeä viesti poliittisilta päättäjiltä, että
Alkoholiohjelman tavoitteita tuetaan myös veropolitiikalla.
Elinkeinoelämän vastuullisuuden korostuminen
Toinen merkittävä tekijä haittojen ehkäisyssä on toimiva
yhteistyö alkoholielinkeinon kanssa. Myös elinkeinonharjoittajien
intresseissä on vastuullisen myynnin ja anniskelun
toteuttaminen.
Monivuotinen Pakka - Paikallinen alkoholipolitiikka -hanke, joka
toteutettiin Hämeenlinnan ja Jyväskylän seuduilla näytti hyvää
mallia siitä miten elinkeinonharjoittajat voidaan saada mukaan
yhteisiin talkoisiin. Nuorille ja humalaisille myyntiin ja
anniskeluun voidaan puuttua kun koko paikallinen yhteisö ottaa sen
asiakseen.
Ehkäisevän työn resurssien todellinen lisääminen
Painopisteen siirtyminen korjaavista palveluista ehkäiseviin
muuallakin kuin juhlapuheissa toistui myös useiden talkoolaisten
puheenvuoroissa. Lyhytkestoisesta ja -jännitteisestä hanketyöstä
halutaan siirtyä kehittämään pitkän tähtäimen työnäkyä, jossa on
mahdollisuuksia rakentaa toimivat yhteistyösuhteet eri tahojen
välillä.
Ehkäisevälle työlle tarvitaan selkeä, oma resursointi.Toimivilla
matalan kynnyksen palveluilla vähennetään myös korjaavien
palveluiden kuormaa. Ehkäpä taantuma auttaa myös päättäjiä
huomaamaan miten kalliiksi tulee laiminlyödä ehkäisevä työ,
arvelivat jotkut osallistujat.
Nuorten raittiuden lisääntyminen
Ilahduttavaksi kehityskuluksi talkoolaiset visioivat nuorten
raittiuden lisääntymisen tulevaisuudessa. Humalahakuisen
juomiskulttuurin ihannoimisen ajan nähdään jääneen taakse. Hyvää
kehityskulkua tukemaan tarvitaan kuitenkin monipuolista tukea niin
koulusta, nuorisotoimesta kuin yleisestä asenneilmapiiristä, joka
tukee mm. päihteetöntä juhlimiskulttuuria. Myös kampanjoilla
nähtiin tässä tehtävässä oma tilauksensa.
Tukea vanhemmuudelle
Nykypäivän vanhemmat ovat lujilla kasvatusvastuunsa kanssa kun
lasten ja nuorten elinympäristö on niin täynnä erisuuntaisia
viestejä myös suhteessa päihteisiin. Neuvoloiden ja koulujen kanssa
tehtävä yhteistyö ja uudet työmuodot on tärkeitä vanhemmuuden
tukemisessa. Myös erilaiset vertaisverkostot ovat merkittäviä
areenoita vanhemmuuden haasteiden pohtimisessa.
Vanhempien on syytä myös pohtia omaa suhdettaan alkoholiin.
Alkoholiasenteiden syntyminen alkaa jo varhain, eikä mallioppimisen
merkitystä voi väheksyä. Viisas vanhemmuus - millaisen mallin annat
lapselle? -ohjelma on hyvä keskustelun avaus tähän suuntaan.
Ohjelman toteuttavat yhteistyössä Alko, Terveyden ja hyvinvoinnin
laitos, A-klinikkasäätiö ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Työelämässäkin olisi hyvä antaa enemmän tilaa vanhemmuudelle
pohtivat talkoolaiset. Yksi mahdollisuus olisi perhekeskeisen
tyky-toiminnan kehittäminen esim. perheiden yhdessä liikkumisen
tukeminen liikuntasetelien avulla.
Työelämässä ymmärrettävä alkoholiongelmiin puuttumattomuuden
kustannukset
Työelämässä kohdataan usein alkoholiongelmia, mutta niihin
puuttumisen käytännöissä on vielä kehittämistä arvelivat
talkoolaiset. Olisi osattava kääntää ajattelutapa toisin päin ja
pohdittava sitä mitä puuttumattomuus maksaa.
Alkoholia käytettään myös työpaineiden purkamiseen, joten
työelämän inhimillistäminen palvelisi myös alkoholihaittojen
vähentämisessä.
Kulttuurinen muutos pois humalahakuisuudesta, median rooli
keskeinen
Keskeisenä edellytyksenä Alkoholiohjelman tavoitteiden
saavuttamiselle nähtiin yleisemmän kulttuurisen ilmapiirin
muuttuminen. Humalahakuinen juomakulttuuri voi muuttua kun useat
toimijat ovat mukana tukemassa muutosta. Päihdehaittojen entistä
suurempi näkyvyys yhteiskunnassa voi toimia myös tarpeellisena
havahduttajana: näin ei voi jatkua.
Medialla nähtiin keskeinen rooli muutoksen viestijänä.
Uudenlainen alkoholikulttuurin luomisessa tarvitaan kuitenkin
kaikkien kansalaisten panosta. Alkoholiongelmien puheeksiottoon
voivat kaikki osallistua ja olla omalta osaltaan rikkomassa
puuttumattomuuden tabua. |