|
9.3.2010
Tie Selväksi -hankkeessa rohkaisevia tuloksia
viranomaisyhteistyöstä
Uusia tapoja puuttua
rattijuopumukseen
Muutokseen motivointi tavoitteena
Mahdollisuus päihdekeskusteluun
Rohkaisevia tuloksia
viranomaisyhteistyöstä
Lisää pilottikuntia mukaan hankkeeseen
Uusia tapoja puuttua
rattijuopumukseen
Tie Selväksi -hanke käynnistyi 1.6.2009 osana valtakunnallista
Alkoholiohjelmaa ja neljän ministeriön liikenneturvallisuuspakettia
Jyväskylässä, Rovaniemellä, Hämeenlinnassa ja Helsingin Itäisessä
poliisipiirissä. Hankkeessa on kehitetty uusia toimintatapoja
rattijuopumukseen puuttumiseksi yhteistyössä poliisin ja
sosiaalihuollon kesken.
Muutokseen motivointi
tavoitteena
Kolme pilottialuetta on valinnut kohderyhmäksi alle 25-vuotiaat
nuoret ja kahdella alueella interventio kohdistetaan kaikenikäisiin
rattijuoppoihin. Keskeisenä toimintatapana tässä nopean puuttumisen
mallissa on tavoittaa ja motivoida muutokseen erilaisia päihde- ja
liikennerikostaustaisia henkilöitä.
Mahdollisuus
päihdekeskusteluun
Poliisi tarjoaa kuulustelun yhteydessä rattijuopumuksesta
kiinnijääneille mahdollisuutta niin kutsuttuun päihdekeskusteluun
esimerkiksi poliisilaitosten sosiaalityöntekijän tai Ankkuritiimin
työntekijän kanssa.
Päihdekeskusteluun osallistumiskynnys on tehty asiakkaalle
mahdollisimman matalaksi siten, että poliisi voi varata hänelle
ajan tai sosiaalihuollon työntekijät ottavat häneen yhteyttä
asiakkaan suostumuksella.
Poliisi antaa rattijuopumuksesta kiinnijääneelle esitteen, jossa
on ohjeet tukipalveluihin hakeutumisesta, jos henkilö ei
kuulustelun yhteydessä osoita kiinnostusta tukitoimenpidettä
kohtaan.
Hanke on tavoittanut ensimmäisen puolen vuoden aikana
erityisesti alaikäisiä sekä hoito- ja tukipalveluiden ulkopuolella
olevia nuoria aikuisia.
Rohkaisevia tuloksia
viranomaisyhteistyöstä
Sisäministeriön poliisihallituksen tilastot osoittavat
rattijuopumusten ja liikennekuolemien vähentyneen viime vuosina.
Hankkeen ensimmäisen puolen vuoden aikana on saatu rohkaisevia
tuloksia viranomaisyhteistyön tarpeellisuudesta sekä nopeasta
puuttumisesta rattijuopumuksesta kiinnijääneiden
elämäntilanteeseen. Näin liikenneturvallisuus parantuu edelleen ja
uusintarattijuopumukset vähenevät.
Lisää pilottikuntia mukaan
hankkeeseen
Hanke on laajentunut kesän 2009 jälkeen, sillä Savonlinnan
kaupunki liittyi hankkeeseen syyskuussa ja poliisipiiriuudistuksen
myötä Itäinen poliisipiiri kattaa tammikuun 2010 alusta myös
entisen Malmin poliisipiirin alueen Helsingissä. Hankkeen on
tarkoitus päättyä toukokuun viimeisenä päivänä, mutta THL:n ja
pilottikuntien välillä käydään keskustelua hankkeen jatkumisesta
vuoden loppuun saakka.
Lisätietoja Tuula Kekki
Tutkija
tuula.kekki(at)thl.fi |