Alkoholiohjelma 2008 - 2011
|
|
12.2.2009
Tärkeää puhua nuorille varhaisen alkoholinkäytön riskeistä
Alkoholi vaikuttaa nuoriin eri lailla kuin aikuisiin,
esimerkiksi terveysriskit ovat nuorilla kaksinkertaiset aikuisiin
verrattuna. Vaikka nuorten juomiskokeilut ovat yleisiä, valtaosalle
ei kehity riippuvuutta tai muita haittoja.
Siinä missä juomiskokeilut voivat ilmentää psyykkisesti terveen
nuoren seikkailunhalua ja rajojen kokeilua, jollain toisella
nuorella vaikutukset voivat olla dramaattisemmat.
Siirtymävaiheet riskiajankohtia päihteidenkäytön kannalta
Erilaiset siirtymävaiheet ovat nuoren kehityksessä yleensä
merkittäviä riskiajankohtia kehityksellisille vaikeuksille.
Päihteidenkäytön kannalta yksi tällainen vaihe on siirtyminen
ala-asteelta yläasteelle.
Miksi on tärkeää puhua nuorten varhaisen alkoholinkäytön
riskeistä -tietopakettiin on koottu perusteltua
taustatietoa alkoholinkäytön vaikutuksista nuoriin.
Tietopakettia voivat hyödyntää niin lasten ja nuorten parissa
toimivat ammattilaiset kuin vanhemmatkin. Se sopii erittäin hyvin
pohjamateriaaliksi esimerkiksi vanhempainiltojen esitelmiin ja
keskusteluihin nuorten kanssa. Kussakin teemaluvussa on
lähdeviitteet, jos haluaa syvemmin perehtyä
aiheeseen. |
Tulosta |
Lähetä tiedoksi
Julkaistu 29.4.2008, Päivitetty
12.10.2009
|
|