Ohita navigointi
thl.fi etusivulle

Alkoholiohjelma 2008 - 2011

Uusi esite päihteettömyyden edistämiseen pelikentillä

Alkoholiohjelma on julkaissut yhteistyössä viiden järjestön muodostaman Päihteetön Pelikenttä -verkoston kanssa uuden taskukokoisen esitteen "Päihteetön pelikenttä - Tukea urheiluseuroille päihteettömyyden edistämiseksi".

"Aiheen esillä pitäminen on aina ajankohtaista, koska vastoin monien vanhempien ja muiden aikuisten mahdollista käsitystä, harrastustoiminta ei suojaa nuorta päihteidenkäytöltä", Leena Sipinen Terveys ry:stä sanoo.

Uusimman nuorten terveystapatutkimuksen mukaan urheilua harrastavista 16-vuotiaista nuorista 45 prosenttia tytöistä ja 43 prosenttia pojista käyttää alkoholia. Kerran kuukaudessa humalaan juo viidennes (23 %) urheilevista tytöistä ja pojista.

Päihteet ja urheilu eivät kuulu yhteen

"Haluamme herätellä aikuisia, jotka toimivat nuorten liikunta- ja urheiluseuratoiminnassa sopimaan päihdepelisäännöistä omassa seurassaan. Keskustelua tarvitaan monella tasolla: urheiluseuran tai lajiliiton johdon kesken sekä seuran toimijoiden, kuten valmentajien, huoltajien ja vapaaehtoisten kesken. Puheeksi otto myös vanhempien kanssa on tärkeää. Päihteettömyyden edistämisestä ja terveiden elämäntapojen tukemisesta voidaan keskustella esimerkiksi urheiluseuran vanhempainillassa."

Päihdepelisäännöt on hyvä laatia kirjallisina yhdessä nuorten kanssa. Periaatteena on, että päihteiden käyttö ja niiden välittäminen on kiellettyä kaikissa urheiluseuran tapahtumissa (mukaan lukien saunaillat, leiritykset ja kilpailumatkat). Liikuntapaikalla ja sen läheisyydessä tupakointi ja nuuskaaminen on hyvä kieltää myös opastein.

"Vanhempien ja seuratoimijoiden esimerkillä on suuri merkitys. Esimerkiksi valmentajat ovat usein lapsille esikuvia, joiden tekemisiä katsotaan ylöspäin. Valmentajan oman esimerkin ja hänen puheidensa ei ole syytä olla ristiriidassa," Sipinen korostaa.

Päihdetietoa urheilevalle nuorelle

Kansallisen liikuntatutkimuksen mukaan Suomessa on noin 400 000 lasta ja nuorta, jotka ovat jonkin liikunta- tai urheiluseuran jäseniä. Heitä ohjaa ja valmentaa noin 40 000 aikuista. Arviolta puoli miljoonaa aikuista toimii vapaaehtoisena liikunta- ja urheiluseuroissa.

"Tällä aikuisten joukolla on huima potentiaali tehdä laadukasta terveyttä edistävää työtä. Urheiluseuroilla on vastuu puuttua nuorten päihteidenkäyttöön harrastustoiminnassa, mutta myös ennaltaehkäistä ja ottaa etukäteen puheeksi aihepiiriin liittyvät asiat."

Päihteetön pelikenttä -esitettä voi tilata Alkoholiohjelman kautta maksutta. Esitteessä on tietoa päihteistä ja käytön vaikutuksista liikuntasuorituksiin ja harjoitteluun. Esite sisältää myös käytännönläheisiä vinkkejä puheeksi ottoon ja päihdepelisääntöjen laatimiseen. Esite löytyy myös sähköisenä Alkoholiohjelman sivuilta.

Päihteetön pelikenttä -projekti toteutettiin vuosina 2001-2003. Toteuttajina olivat Terveys ry, A-klinikkasäätiö, Myllyhoitoyhdistys ry, Nuori Suomi ry sekä Raittiuden ystävät ry. Projektin jälkeen verkosto jäi toimimaan. Tavoitteena on herättää keskustelua päihteettömyyden edistämisestä osana nuorten urheiluharrastustoimintaa.

Johanna Vakkuri
Neuvoa-antavat THL

Tulosta | Lähetä tiedoksi

Julkaistu 22.10.2010, Päivitetty 25.10.2010

päihteetön pelikenttä kansi

Aineiston tilaukset

Sivu päivitetty 25.10.2010
© THL, 2009 | Tietoa sivustosta | Verkkotoimitus
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos - PL 30, 00271 Helsinki - Kartta- puhelin 020 610 6000, Sähköposti: etunimi.sukunimi@thl.fi