Alkoholiohjelma 2008 - 2011
|
Alkoholimainontaa rajoitettava - Valtakunnallisen
päihdetyön kehittämisen ohjausryhmän kannanotto
Alaikäiset kohtaavat runsaasti
alkoholimainontaa
Nykyinen lain tulkinta kyseenalainen
Ohjausryhmän
kannanotto Tutkimus osoittaa yhteyden
mainnonnan havaitsemisen, käytön ja haittojen välillä
Alaikäiset kohtaavat
runsaasti alkoholimainontaa
Nykyinen alkoholilaki kieltää alaikäisiin kohdistuvan ja hyvän
tavan vastaisen mainonnan. Lain tulkinta mahdollistaa kuitenkin
sen, että lapset altistuvat alkoholimainonnalle julkisissa
paikoissa esim. bussipysäkeillä ja urheilutapahtumissa.
Tuoreen suomalaisen haastattelututkimuksen mukaan alaikäiset
kohtaavat runsaasti alkoholimainontaa mm. televisiossa, lehdissä,
kaupoissa, ulkomainoksissa. Se että lapset ja alaikäiset altistuvat
laajalti alkoholimyönteiselle viestinnälle, heikentää sekä
päihdekasvatuksen ja -valistuksen että kaiken muun ehkäisevän
päihdetyön onnistumismahdollisuuksia.
Nykyinen lain tulkinta
kyseenalainen
On kysyttävä, onko alkoholilain vallitseva tulkinta enää
lainmukainen sen jälkeen kun kuluttajansuojalakia uudistettiin
vuonna 2008. Siinä kielletään hyvän tavan vastaisena alaikäiset
yleisesti tavoittava (ei vain heille pääasiassa tarkoitetuissa
tilanteissa ja julkaisuissa esiintyvä) mainonta, joka "on omiaan
vaikuttamaan haitallisesti alaikäisen tasapainoiseen
kehitykseen."
Ohjausryhmän
kannanotto
- Alkoholimainonnan rajoituttava tuotteen kuvailuun:
koostumus, alkuperä ja hinnat (ns. Ranskan Loi Evin
-malli)
- Alkoholimainonta kiellettävä tiloissa, joissa se
tavoittaa alaikäiset
Tutkimus osoittaa yhteyden
mainonnan havaitsemisen, käytön ja haittojen välillä
On olemassa vahvaa tutkimusnäyttöä alkoholimainonnan
havaitsemisen yhteydestä alkoholin myöhempään käyttöön ja
haittoihin. Mainonnalle altistuminen aikaistaa käytön aloittamista
ja lisää alkoholia jo käyttävien käytön määrää.
Alkoholin käytön aloittaminen aikaisin ja sen säännöllinen
käyttö nuorena vahingoittaa yksilön kehitystä ja lisää päihde- ja
riippuvuusongelmien todennäköisyyttä myöhemmällä iällä. Päihdetyön
ja -politiikan menetelmien vaikuttavuudesta on olemassa runsaasti
tutkimus-, kokemus- ja arviointitietoa. Alkoholihaittoihin
vaikuttavimpia keinoja ovat hinnan, saatavuuden ja markkinoiden
sääntely.
Kannaoton allekirjoittajat
Osastojohtaja Pekka Hakkarainen, Terveyden ja
hyvinvoinnin laitos, THL
Lääkintöneuvos Maria Vuorilehto, sosiaali- ja
terveysministeriö
Kehittämispäällikkö Airi Partanen, THL
Kehittämispäällikkö Tuomas Tenkanen, THL
Tutkimusprofessori Marja Holmila, THL
Projektisihteeri Tero Lehikoinen, THL
Erityisasiantuntija Leena Hirvonen,
Työterveyslaitos
Ylitarkastaja Satu Syrjälä, Itä-Suomen
aluehallintovirasto
Läänin sosiaalitarkastaja Juha Mieskolainen,
Länsi-Suomen aluehallintovirasto
Erikoissuunnittelija Tytti Tuulos, Pohjois-Suomen
aluehallintovirasto
Lääninlääkäri Marjatta Kihniä, Lapin
aluehallintovirasto
Toimitusjohtaja Tarja Myllärinen, Kaakkois-Suomen
sosiaalialan osaamiskeskus, Socom Oy |
Tulosta |
Lähetä tiedoksi
Julkaistu 29.10.2009, Päivitetty
28.4.2010
|
Koko kannanotto
Valtakunnallisen päihdetyön kehittämisen
ohjausryhmän kannaotto alkoholimainonnan rajoituksiin
(rtf)
Päihdetyön kehittämisen valtakunnallisen ohjausryhmä
Tehtävät
- Tukea, seurata ja arvioida päihdepalvelujen seudullista
kehittämistä osana kunta- ja palvelurakenneuudistusta
- edistää sosiaali- ja terveysministeriön ja sen
konsernilaitosten, valtion aluehallinnon ja sosiaalialan
osaamiskeskusten välistä yhteistyötä päihdetyön kehittämisessä
- ohjata, seurata ja arvioida hankerahoitusta saaneiden
sosiaalialan osaamiskeskusten ja kuntien tai kuntayhtymien
päihdetyön kehittämistoimintaa lääninhallitusten tekemien
läänikohtaisten arviointien pohjalta
- arvioida Alkoholiohjelman 2008 - 2011 alueellista
alkoholihaittojen ehkäisytyötä.
Lue lisää Loi Evin -mallista
The 'Loi Evin': a French exception
(the Globe - Global Alcohol Policy Alliance,
2004:1&2) | |